*

VilhoHarle1

Oppositioon!

Oppositioon!

Tasavallan presidentti kritisoi taannoin oppositiota siitä, että hänen toivomansa tiedustelulainsäädäntö ei edennyt hänen toivomallaan tavalla ennen Turun iskua.

Syytös saattaa pitää paikkansa. Se ei kuitenkaan ole tässä tärkein asia. Jotkut muut asiat ovat, ja näinäkin aikoina opposition asema ja rooli on hyväksyttävä ja pikemmin vahvistettava kuin heikennettävä.

Opposition voimakas syyttely (vallanpitäjien toimesta!) , sen toimintamahdollisuuksien rajoittaminen ja suoranainen valvonta ovat demokratian perushengen vastaista toimintaa. Oppositio on tuntemamme demokraattisen järjestelmän perusta. Ei ole demokratiaa ilman oppositiota.

Opposition tehtävänä on asettaa vallankäytölle rajoja, varsinkin mielivallan käytölle. Itsevaltiuden aika on ohi.

Terveessä yhteiskunnassa kukaan ei saa  olla tuomari omassa asiassaan. Oppositio huolehtii omalta osaltaan siitä, kukaan ei voi.

Suomessa ongelmana ei ole se, että oppositio olisi liian vahva tai edes vahva. Ongelmana on se, että oppositio on hajanainen ja heikko.

Oppositiosta ei voi eikä pidä puhua vain eduskunta- ja eduskuntapuolueasiana.

Sillä ei ole juurikaan merkitystä, onko puolue hallituksessa vaiko oppositiossa.  Hallituksessa tehdään mitä halutaan lupauksista, linjauksista ja yleisestä edusta välittämättä. Oppositiossa puolestaan vastustetaan kaikkea mikä liikkuu, itse asiasta pätkääkään välittämättä. Asian kannattaminen ja vastustaminen vaihtuvat sillä hetkellä kun puolue pääsee hallitukseen tai joutuu siitä pois.

Eduskunnassa ainoa oikea ja tärkeä oppositio löytyisi puolueiden, varsinkin hallituspuolueiden sisältä. Löytyisi, jos edustajat eivät olisi täysin sidottuja puoluejohdon ja varsinkin puoluejohtajan talutusnuoraan.

Moni edustaja toimii perustuslain ja omantuntonsa vastaisesti, vaalilupauksensa kylmästi unohtaen. Osin tähän vaikuttaa puoluejohdon käyttämä pelotevalta, mutta suurelta osin edustajan rajaton himo päästä ministeriksi tai muuhun tärkeään vakanssiin.

Konsensusparlamentarismissa, jota olemme eläneet jo  parikymmentä vuotta, jokainen puolue haluaa miellyttää suurinta, hallituksen muodostavaa puoluetta -- ja erityisesti sen puheenjohtajaa. Samaa varauksetonta tukilinjaa edustavat puoluejohtajan alamaiset, rivikansanedustajat.

Tärkein opposition nykytilaa koskeva havainto on tämä: eduskunnan ulkopuolella on vahvoja oppositioaineksia mutta ne eivät kasva vaikuttavaksi tekijäksi, koska joukko on hajanainen ja muodostuu yksittäisistä atomeista, pirstaleista.

Puolueet ja media teetättää jatkuvalla ja nopealla tahdilla galluppeja, jotka pönkittävät suurten ja keskisuurten puolueiden ja harvalukuisten järjestelmää pönkittävien poliitikkojen näkyvyyttä. Kaikki ohittavat mitään sanomatta sen pelottavan tosiasian, että noin 40 prosenttia vastaajista ei voi tai halua sanoa mitään puoluekannatuksestaan. Koskaan ei lisäkysymyksillä tai muilla tavoilla selvitetä, mistä tuo suuri joukko muodostuu ja miksi se ylipäänsä on kasvavana ilmiönä olemassa.

Osa pimentoon jäävästä väestä ei oikeasti halua sanoa politiikasta mitään, ei osallistua siihen millään tavanomaisella tavalla -- siis äänestämällä. Äänestämisen merkitys on heidän mielestään kadonnut: ihan sama mikä puolue voittaa tai häviää. Sama peli kuitenkin jatkuu vaalien jälkeen. Tätäkään aktiivisesti vieraantuneiden joukkoa ei pidä vähätellä: heidän ratkaisunsa on protesti vallitsevaa järjestelmää vastaan.

Kiinnostavinta on kuitenkin se, että suuressa hiljaisessa joukossa elää ja muhii lukematon määrä erilaisia ryhmiä ja pyrkimyksiä. Jos näitä ryhmiä tai joukkoja yrittäisi nimetä, listasta tulisi loputon. Sieltä löytyisi moniakin tärkeitä ja kiinnostavia viritelmiä, esimerkiksi "Kansaliike Suomen puolesta", "Maakunnan X sitoutumattomat". Joku nimistä saattaa olla myös hyvin epäpoliittiselta näyttävä, kuten "Vapaiden koskien puolesta".

Erilaisten ryhmien tai ryhmittymien lisäksi monet blogialustat tai yksittäisetkin bloggaajat tuovat esiin harkittuja ja tärkeitä puheenvuoroja. Tunteiden lisäksi liikkeellä on todella paljon rajua intellektuaalista voimaa. Paljon enemmän ja monipuolisempaa kuin suurlevikkisten lehtien ns. asiantuntijakirjoitukset.

Valitettavasti tämä joukkovoima ja älyllinen ponnistelu jäävät eliitin hallitseman julkisuuden varjoon. Uudet puolaviritelmätkin jäävät median ratkaisuilla  suutareiksi. Jos haluttaisiin marssia oppositioon(!) eli vahvana joukkovoimana eteenpäin poliittisen näyttämön keskiöön, pitäisi unohtaa vanhat kuviot ja säännöt ja lähteä kokonaan uudelle tielle -- väkivaltainen ulkoparlamentarismi tosin poissulkien.

Pirstaloituneen kentän kiinteytyminen todelliseksi joukkovoimaksi kaatuu tahdon ja yrityksen puutteen lisäksi siihen, että vain tavanomainen puolue  nähdään keinoksi poliittiseen vaikuttamiseen ("perustakaamme uusi puolue ajamaan sitä ja sitä asiaa"). Tämä tarkoittaa alistumista eliitin johtamille  ja manipuloinnille kannatusmittauksille.

Oppositio tarvitsee nyt jotakin muuta kuin perinteisen uuden puolueen tai uusia puolueita, jotka pyrkisivät kannatusluvuissa entisen rinnalle tai ohi.

Keskinäinen kilpailu kuten myös kilpailu "vanhojen puolueiden" kanssa on pettävä ja väärä tie. Nyt tarvitaan yhteistyötä. Nimen omaan hiljaisen ja pirstaleisen opposition sisällä.

Sen sijasta että joku uusi puolue pyrkisi maksimoimaan kannatuksensa ja liittämään muita oppositiovoimia itseensä, jokaisen ryhmän ja yksittäisenkin ihmisen pitää elää ja saada elää omaa elämäänsä. Ajaa ja tavoitella niitä asioita, joita pitää tärkeänä. Ovat tavoitteet sitten valtakunnan tason tai paikallisia ja rajattuja kysymyksiä.

Yhteistyö moninaisen ja monisyisen opposition sisällä vaatii sitkeyttä ja hyvää tahtoa. Tarvitaan kevyttä organisaatiota, valmistelukoneistoa joka järjestää yhteydenpidon ja mahdollisesti tapaamisiakin. Tässä valmistelussa olisivat mukana kaikki semmoiset tahot, joilla on tarvittavaa konkreettista yhteistyöpyrkimystä.

Kokoontumisen tai muun yhdessäolon teemoina olisivat ne asiat, joita mukanaolijat haluavat pitää esillä tai edistää. Tämä ei vaadi näkemysten yhteensovittamista tai kompromissinomaisia julkilausumia. kysymyksessä olisi vain vuorovaikutus ja keskusteluyhteys ilman, että pyrittäisiin olemaan yhtä mieltä joka asiasta.

Vaaleissa ehdokaslista muodostettaisiin niin että mahdollisimman moni ryhmä pääsisi mukaan, samoin sellaiset yksilöt joilla olisi kykyä ja halua sekä sanomaa poliittiseen vaikuttamiseen. Kellään ei olisi mitään puolue- tai muita tunnuksia, ehdokaslistan nimenä voisi olla yksinkertaisesti "Oppositioon!". Jokainen ehdokas tekisi ja organisoisi sen vaalityön  ja - kampanjan mihin kykenee, yksin tai yhdessä samanmielisten kanssa.

Jos palataan alkuun, "Oppositioon!" -liikkeen tulee vastustaa tiedustelulainsäädännön tiukennuksia tai ainakin pyrkimystä sen väärinkäyttöön. On syytä havaita että eliitti on ehkä hakemassa välineitä valta-asemiensa pönkittämiseen ja oppositiovoimien valvontaan ja tukahduttamiseen. Tiedustelu ja valvonta on riittävän tehokasta muutenkin, ongelmanahan on ollut pikemmin se, että valvonnan kohteet ovat vääriä ja että koneisto ei ole toiminut vaikka ennakkotietoja sille on varmuudella syötetty riittävästi ennen ikävää joukkosurmaa. Näin tapahtui sekä Kauhajoella että Turussa, ja niin tapahtui myös Yhdysvalloissa jo 911-iskuissa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Toimituksen poiminnat